Tulosta
Lähetä ystävällesi
Viro
Maantieto
Viro on pohjoisin Baltian alueen kolmesta valtiosta. Sen rajanaapureita ovat etelässä sijaitseva Latvia sekä idässä sijaitseva Venäjä. Pohjoisessa ja lännessä Viroa ympäröi Itämeri. Suomi on ainoastaan 80 km:n päässä Suomenlahden toisella puolen. Lähes 10 %:ia Viron maapinta-alasta koostuu 1 520 saaresta ja luodosta, joista suurimmat ovat lännessä sijaitsevat Saarenmaa ja Hiidenmaa. Virossa sijaitsevat Baltian alueen suurimmat järvet - Peipsijärvi on neljänneksi suurin järvi Euroopassa. Viro saavutti itsenäisyyden 1991. Viro on parlamentaarinen tasavalta sekä NATO:n ja Euroopan Unionin jäsen. Valtion päämies on presidentti.
Lukuja ja tietoja
Kieli: Eesti kuuluu suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen. Eesti on läheistä sukua suomen kielelle, jota puhutaankin Virossa laajasti, aivan kuten englantia, venäjää ja saksaa.
Pääkaupunki: Tallinna
Väkiluku: 1 325 000, joista 430 000 Tallinnassa. Virolaiset muodostavat 60 % väestöstä – suurin vähemmistö ovat venäläiset.
Pinta-ala: 45 226 neliökilometriä, joista Itämerellä sijaitsevat saaret muodostavat lähes 10 %.
Kansainvälinen puhelinnumeroiden maatunnus: 372 Valitse 00 ulkomaille soittaessasi.
Kaikki hotellit on varustettu IDD-laitteilla. Puhelinkortit ovat yleisesti käytössä, minkä lisäksi GSM- ja NMT-verkot ovat laajasti käytössä.
Hätänumero: ambulanssia, poliisia tai palokuntaa varten on 112. Siihen soittaminen on maksutonta, eikä soittaminen vaadi puhelinkorttia yleisissä puhelimissa.
Aikavyöhyke: EET eli Eastern European Time (GMT + 2 tuntia). Kesäaika (GMT + 3) on voimassa maaliskuun viimeisestä sunnuntaista lokakuun viimeiseen sunnuntaihin.
Sähköverkko: 220 volttia/50 Hz. Käytössä eurooppalaistyylinen pistoke.
Valuutta: Viron kruunu (EEK). 1 kruunu = 100 senttiä. Kruunun suhde euroon on: 1 EUR = n. 15,65 EEK.
Valuutanvaihto: Vieraita valuuttoja voi helposti vaihtaa pankeissa ja valuutan vaihtoon erikoistuneissa yrityksissä.
Suurin osa hotelleista, ravintoloista, pankeista, suurimmista kaupoista sekä bensa-asemista hyväksyvät luottokorteilla tehtyjä ostoksia, minkä lisäksi pankit usein tarjoavat käteisennakkopalveluja yleisimpien luottokorttien omistajille.
Passi- ja viisumivaatimukset: EU-maiden kansalaiset samoin kuin useimpien muidenkaan Euroopan maiden kansalaiset eivät tarvitse viisumia. Lisätietoa saa ulkoasiainministeriöltä osoitteessahttp://www.vm.ee/eng/kat_132/
Kansalliset juhlapäivät: 1.1. (uudenvuodenpäivä), 24.2. (itsenäisyyspäivä), maalis-/huhtikuu (pitkäperjantai ja pääsiäinen) 1.5. (vappu), 23. 6. (voiton päivä) 24.6. (juhannusaatto) 20. 8. (uudelleen itsenäistymisen päivä), 25.12. (joulupäivä), 26.12. (tapaninpäivä).
Uskonto: Pääosin evankelisluterilaista, jonkin verran ortodokseja.
Ilmasto: Viron ilmasto on lauhkea, kesät ovat lämpimiä ja talvet kylmiä. Maan sijainti Itämerellä tekee säästä usein tuulisen ja kostean. Keskilämpötilat vaihtelevat kesän + 20:stä’ C (heinäkuu on kuukausista lämpimin) talven -9:ään’ C.
Vaikka lämpötila saattaakin kesäisin nousta yli 30:een’ C ja talvisin laskea alle – 23:een’ C, on se kuitenkin harvinaista.